Viime päivinä olen tarkkaillut syklaaminarsissi 'Jetfiren' ensimmäistä avautuvaa kukkaa. Se on ihanan aikainen, aina pihani ensimmäinen.
Sitten eilen silmiini osui keltainen matala väriläiskä tontin toisessa päässä uudessa ruusutarhassa, tai oikeastaan karhunvatun alla. Se on torvinarsissi 'Elka', jonka kyllä mainitaan olevan erittäin aikainen, mutta eihän näitä asioita usko ennen kuin omin silmin näkee. Jo on, aikainen!
Tämä on kääpiökokoinen torvinarsissi, siis ei vain tämä yksilö, vaan lajike ylipäätään. Siinä lieneekin aikaisuuden syy. Kääpiöillä on etulyöntiasema, ei tarvitse venyä ennen kuin voi alkaa kukkia.
Tämän ihastuttavan uuden tulokkaan sipuleita istutin muutaman syksyllä tähän, joten toiveissa on samanlaisia kavereita piankin.
Tänään avautui myös ensimmäinen 'Jetfire' täydellisesti auki. En tiedä, miltä siitä tuntuu, kun se on menettänyt jokavuotisen johtoasemansa. Mutta siinä missä 'Elkaa' on vasta yksi, on näitä jo useita ja kukkia avautuu lisää koko ajan.
'Jetfiret' asustavat ruskopenkissä. Siinä kukkii myös 'Orange Monarch' -krookuksia. Keisarinpikarililjat ovat nousussa.
Täydellisen pääsiäiskimpun tarjoaa Fritillaria raddeana, joka on nyt täydessä kukassa. Taustavihreää kimppuun tuo lehteen puhkeava karviainen. Minun silmiini tämä on kimpuista kaunein, vaikka floristit lienevät toista mieltä.
Ja sitten on tämä sää! Tänään on ollut lämmin. Renssasin tienvarren ojaa ja mitä näinkään. Mukulaleinikit kukassa! Nämä kukkivat ojan pohjalla ja siellä onkin hyvät lämpimät olosuhteet, ojaan eivät kylmät kevätviimat osu. Aika ovelaa!
Ransu tuli katsomaan puuhailujani ja tuntui huolestuvan, sillä tähän on ilmestynyt aita ja mamma oli väärällä puolella aitaa.
Niinpä minulle tuli kiire takaisin oman pihan puolelle.
Meinasin sanoa, että ei pihallani vaan yksikään mukulaleinikki kuki, kun silmäni osuivat tontin lämpimimpään kohtaan eli vanhan talon kivijalan edustalle, siellähän on jo yksi auki. Seurana sillä on mitä komein pystykiurunkannus, ihan luonnonkantaa. Ihan kuin väittääkseen vastaan edellisen kirjoitukseni huomautusta, että nämä luonnonkiurunkannukset eivät muodosta niin rotevia kasvustoja kuin 'Beth Evans'. Oikealla on juhannuspioni valmiina kukkimaan helluntaina, ellei jo ennen.
Viimeinen silaus tähän kauniiseen päivään tuli kerrotusta rentukasta, jonka kukkanuppupalleroita ajattelin kuvata, kun huomasin, että yksi niistäkin on jo avautumassa! Nyt tapahtuu niin vauhdilla, ettei meinaa perässä pysyä.
Loppuun vielä huolestuneen Ransunuppupalleron ilme.
Toivotamme iloista pääsiäistä kaikille, terveyttä ja toivoa!
Hennan perheelle toivotamme voimia ja lukuisia etähaleja, etenkin Ransulta ja Mustilta, sillä arvelen niiden lohduttavan paremmin ♥
Juhannuspioni – Paeonia humilis 'Flore Pleno'
Mukulaleinikki – Ficaria verna
Pystykiurunkannus – Corydalis solida
Syklaaminarsissi – Narcissus Cyclamineus-Ryhmä
Torvinarsissi – Narcissus ryhmä 1