Saaripalsta

Vaikka olen tänä kesänä yrittänyt välttää käymästä yhtään missään, on jokunen kasvi silti onnistunut kukkia salaa tai vähintäänkin lähes-salaa. Pensaskärhö kukki vasta niin mitättömän pienen kukinnon voimin, että en tullut ottaneeksi siitä yhtäkään kuvaa. Nyt ikuistin sentään koristeellisen siementupon; kun siemeniin tulee vielä pörröhännät, ovat ne varsin veikeitä.

Some Firsts
This is a series of plants that have come to bloom for the first time in my garden, and other previously unpublished moments and novelties during the summer.

Jossakin vaiheessa keskikesää oli paahdepenkki vallan hurmaavana, mutta en silti tullut kirjoittaneeksi siitä yhtään omaa juttua. Nyt taustan karstaohdakkeet ovat kasvaneet korkeiksi ja ne ovat täynnä perhosia. Keskikesällä penkissä kukkivat päivänkakkarat, verikurjenpolvet ja vuorikaunokit.

Viereiseen ketoon raivaamassani pikku tilkussa kasvaa uusia apiloita. Kylvin niiden seuraksi yksivuotisia: silkkiunikko 'Pandoraa' sekä aurankukkaa. Ne meinaavat jotenkin jäädä keltamataran ja heinikon alle, mutta en haluaisi hirveästi tätä aluetta kitkeä, vaan toivon, että ne jotenkin pystyvät lisääntymään kedolla itse.

Mutapuutarhan laidalla on peuran typistämä virginiantädyke 'Album' tehnyt uusia kukintoja aivan kasvin alaosaan. Aika ovela!

Viime kesänä hankituista uusista etelänkurjenmiekoista yksi kukki jo tänä kesänä, ihana valkoinen.

Samoin teki pikkukurjenmiekka 'Meadow Court', joka kukki pikkukurjenmiekoille tyypillisesti jo touko–kesäkuun vaihteessa. Tämä ei kasva mutapuutarhan äärellä vaan kuivassa ja paahteisessa paikassa, johon istutin viisi eri pötkyläjuurista (= "parrallista") kurjenmiekkaa viime syksynä lähes samaan kuoppaan, kiireessä. Onneksi kirjasin edes lajikenimet muistiin, että voin googlettaa henkilöllisyydet sitä mukaa kuin näitä tulee kukkaan.

Toinen paahteinen paikka on alppipenkki. Maljalaukkaneilikka 'Ballerina Red' jaksoi kukkia kuivuudessa yhden kukinnon voimin. Ihana sävy!

Aika kuivassa kasvaa myös hehkusoihtulilja. Näistä toinen, heikommin talvesta selvinnyt, kuoli kuivuuteen kesän aikana, sillä tämä ei ole mikään kuivan paikan kasvi. Mutta tämä vahvempi yksilö on jaksanut jopa työntää uuden lehtitupon jonkin matkan päästä tuosta alkuperäisestä. Voittaja-ainesta!
Tällä on susirumat kukinnot, joita en toivo koskaan näkeväni puutarhassani. Tämä onkin lähinnä talvenkestävyyskokeilu. Söpöt pienet pinkit kukat kuuluvat haisukurjenpolvelle.

Kyläkurjenpolvi 'Midnight Ghost' teki yhden kukinnon. Istutin tämän riskillä samaan paikkaan, josta on kerran jo kuollut 'Midnight Reiter', sillä todellakin haluan tummalehtisen kurjenpolven juuri tähän.
Valitettavasti ihana täpläkurjenpolvi 'Espresso' näyttää tyystin menehtyneen kuivuuteen.

Enkeliperhoangervoa (aargh miten ällö nimi!) tulee harvemmin kuvattua, kun se on niin harva, vaikkakin hyvin kaunis. Istutin sen vaahteran varjoon, kun luin, että se viihtyy puolivarjossa. Kyllä kai, mutta vaahteran alla on aika toivottomat kasvuolosuhteet muuten. Pisteet tälle, kun se sinnittelee silti vuodesta toiseen.

Loppuun vielä söpönen valkoapilan lajike, jonka ostin Tammisillan puutarhapuodista nimettömänä. Tämä voisi olla esimerkiksi 'Josephine', mutta näitä on tullut markkinoille niin paljon viime vuosina, että vaikea sanoa. Koristeelliset apilat kannattaa istuttaa talveksi puutarhaan, valkoapilahan on monivuotinen kasvi. Vaikkapa pysyväksi maanpeitekasviksi, jos ei halua kaivaa kasvia taas ruukkuun ensi vuonna.
Maalipöntössä kasvaa viherminttua, se on talvehtinut ihan kohtuullisesti kellarissa styroksilaatikossa. En uskalla istuttaa sitä mihinkään kukkapenkkiin edes yhdeksi talveksi, kun se lähtee heti vaeltamaan.

Aurankukka – Agrostemma githago
Enkeliperhoangervo – Gillenia trifoliata
Etelänkurjenmiekka – Iris spuria
Haisukurjenpolvi – Geranium robertianum
Hehkusoihtulilja – Kniphofia uvaria
Karstaohdake – Dipsacus
Kyläkurjenpolvi – Geranium pratense
Maljalaukkaneilikka – Armeria pseudarmeria
Pensaskärhö – Clematis recta
Pikkukurjenmiekka – Iris Pumila-Ryhmä
Päivänkakkara – Leucanthemum vulgare
Silkkiunikko – Papaver rhoeas
Täpläkurjenpolvi – Geranium maculatum
Valkoapila – Trifolium repens
Verikurjenpolvi – Geranium sanguineum
Viherminttu – Mentha spicata
Virginiantädyke – Veronicastrum virginicum
Vuorikaunokki – Centaurea montana

Jo aiemmin mainitut perhoset ovat saapuneet puutarhaan sankoin joukoin. Laidunkarstaohdakkeissa on koko ajan siivekkäitä.

August: Butterflies and Food

Kukissa on välillä ruuhkaa, kun kaksi isoa perhosta on samoilla apajilla. Vierekkäisiin kukkiin mahtuu paremmin. Tällä neitoperholla oli muuten todella hohtavan siniset merkit, onkohan perhosissa eroja, tai sitten se oli voimakas valo, joka sai ne näkymään tavanomaista paremmin. Tai se, että perhonen oli vastakuoriutunut?

Harmaaminttu on edelleen suosittu.

Keltakaunokki samaten. Sitruunaperhonen on niin ihanan pirteä, mutta siitä ei saa koskaan kuvaa siivet auki...

Hep! Lähes onnistuin.

Toinen elokuun juttu on oma ruoka. Keräsin eilen papuja, vielä pitäisi selvittää, miten näitä käytetään...

Jotakin ruokaa osaan sentään laittaa. Juurekset ovat ihan parhaita sekä uunijuureksina että sosekeitossa. Punajuuret ostin kylläkin kaupasta. Kylvin niitä keväällä, mutta en tainnut saada edes sirkkalehtiä. Jos lehtiä olisi noussut, olisi niitä voinut käyttää salaatiksikin. Onneksi muunlaisia salaattiaineksia alkoi itää siinä vaiheessa, kun kuivuus loppui. Nyt niiden satokausi alkaakin olla parhaimmillaan.

Keväällä kylvetyt kesäkukatkin alkavat tuottaa satoa. Limenvärinen koristetupakka avasi ensimmäisen kukkansa. Tämähän on lähes valkoinen! Mutta ei se mitään, hyvä että on edes jonkinlainen kukkanen tuloksena. Etualalla ruiskukkia.

Viime vuonna kylvetty mikälie-krysanteemi tuuheutuu ja avaa uusia kukkia. Onpa hauska ylläri. Omin käsin kasvatettu taimi on jotenkin ilostuttava, vaikka jos näkisin tämän puutarhamyymälässä, jättäisin sinne. Kukissa on oudon epämääräinen ja ruman värinen sävytys. On hauskaa nähdä, onko muissa samanlaisissa taimissa myös tämän väriset kukat, sitten kun niitä avautuu, vai olikohan tämä jokin väriseos.

Hämärtyvät illat ahdistavat, mutta onhan niissä tunnelmansa, ja elokuussa muutenkin nämä yllä mainitut edut. Pasuunakin avasi kukkansa ja niistä leviää puutarhaan makea tuoksu.
Antoisaa elokuun jatkoa!

Harmaaminttu – Mentha longifolia
Keltakaunokki – Centaurea macrocephala
Koristetupakka – Nicotiana Sanderae-Ryhmä
Laidunkarstaohdake – Dipsacus fullonum
Pasuuna – Brugmansia
Ruiskukka – Centaurea cyanus

Tuli sellainen olo, että haluan tehdä kesäkatsauksen. Mikäpä sen mukavampaa kuin raportoida toissa vuonna perustetun uuden oranssin penkin toisesta kesästä, jolloin rehevyyttä on jo havaittavissa.
Penkki on vielä pieni. Se syntyi kiven ympärille, joka oli sen kokoinen, ettei sitä saanut kaivettua maasta. Oranssi penkki sijaitsee lisäksi epäedullisessa paikassa lautakasojen keskellä, mutta ne tulevat joskus häviämään. Tässä kuvassa oranssi penkki näkyy juuri ja juuri oikean alakulman lautojen takana.
Mikä ihana toukokuun valo! Keskellä kuvaa kukkii sirotuomipihlaja.

The Orange Border
This is a very small border and actually in a different place than I originally planned for an orange-rust-blue planting – but what's to stop me from making that still at some later stage... for that area is still untamed.

Oranssin penkin keskellä, ison kiven vieressä, kasvaa rusotuomipihlaja, joka on lähes identtinen sirotuomipihlajan kanssa. Oikeastaan näitä on tällä puutarhani alueella kolme aika lähekkäin, sillä haluan sirojen puiden tuomaa tiettyä tunnelmaa tähän.
Ruso- ja sirotuomipihlajien lehdet ovat ihastuttavan ruskeat vastapuhjenneina, täydellisen väriset oranssiin penkkiin. Seurana kukkii puna-ailakki, jota oranssi penkki oli alkukesällä aika täynnä.

Puna-ailakki oli mahtava kumppanikasvi korkeille tulppaaneille, mutta tässä penkissä kasvaa matalampaakin... Kun löysin nämä pienet 'Little Princess' -tulppaanit, tuli tarve kitkeä ailakit, anteeksi vain! Penkissä oli jo aikamoinen viidakko.

'Texas Flame' -papukaijatulppaanit kukkivat komeasti ja pitkään. Niissä ei tänä vuonna ollut samanlaista värin kehitystä kuin edellisvuonna, johtuisiko se sitten viileämmistä säistä. Taustalla on japaninvaahtera 'Enkan'.

Jonkin aikaa tulppaanien lopetettua oranssin penkin ainoa kukka oli oranssikeltano, mutta se oli sitäkin hehkuvampi. Ihana kukka ilta-auringossa! Musti esittelee kohdan, jossa kasvaa Onnin lähettämää kissanminttua.

Sitten avautuivat silkkihanhikin ihanat kukat.

Toisesta penkistä siirretty tarhaidänunikko osoittautuikin lohenpunaiseksi oranssinpunaisen sijaan, mutta sekin sopii tähän oikeastaan täydellisesti.

Oranssin penkin olemus tulee muuttumaan, kun tuomipihlaja kasvaa korkeutta ja tämä 'Rosa Mundi' tuuheutuu pensaaksi. Niistä tulee penkkiin hahmoa ja kokoa.

Pinkki sopii kivasti oranssiin, tässä kanadanliljan taustalla häämöttää harmaakäenkukka.

Pikku hiljaa sinipiikkiputki sinertyi täydelliseksi pariksi liljalle.

Lopulta, kun putki on täydellisen sininen, avautuu sille kaveriksi tiikerililja – täydellistä!

Tästä katsauksesta puuttuivat kevään aikaisimmat ja syksyn myöhäisimmät kukkijat, mutta ehkä palaan niihin vielä. Ja sitten täytyy miettiä vielä perennoja, joihin tulisi kiva oranssi ruska, niitä tarvitaan. Pensaita ei penkkiin mahdu enempää ennen kuin lautakasat siirtyvät...

Harmaakäenkukka – Lychnis coronaria
Japaninvaahtera – Acer palmatum
Kanadanlilja – Lilium canadense
Kissanminttu – Nepeta cataria
Oranssikeltano – Pilosella aurantiaca
Papukaijatulppaani – Tulipa Papukaija-Ryhmä
Puna-ailakki – Silene dioica
Rusotuomipihlaja – Amelanchier lamarckii
Silkkihanhikki – Potentilla atrosanguinea var. argyrophylla
Sinipiikkiputki – Eryngium planum
Sirotuomipihlaja – Amelanchier laevis
Tarhaidänunikko – Papaver Orientale-Ryhmä
Tiikerililja – Lilium lancifolium

Saaripalsta teki pyrähdyksen kohti länttä ja laskeutui Kirkwallin lentokentälle. Raportoin jonkin aikaa täältä Orkney-saarilta. Tässä lentokenttä koko laajuudessaan.

Island Plot Covering Other Islands
Orkney! Finally. Nearly a lifelong dream (oh no I really first wrote dram) coming true. It is true. These mindblowing and windblowing islands really do exist. And they are cosy and welcoming. I'll be making quite a few reports but here's a quick overview.

Kirkwall, Orkneyn pääkaupunki.

Standing stones of Stenness, Britannian vanhimpiin kuuluva henge eli kivikehä: 5000 vuotta historiaa. Näillä saarilla on käynyt ja asunut moni, moni...

Jonkin ajan päästä matka jatkui yhteysaluksella...

... kohti Stronsayn saarta.

Maisemia rantakävelyn varrelta.

Näkymä ikkunastani.

Toimenkuvaani kuuluu kanojen hoitaminen, vaikka se onkin vain pieni sivujuonne. Kanat ja kukot ovat valtavan seurallisia. Tulevat heti juttelemaan, kun pihalla liikkuu.

Iltarusko ikkunastani. Tulen raportoimaan kaikesta vielä erikseen ja tarkemmin, ja myös monesta muusta asiasta, tässä vain pikakatsaus. Kuulemisiin ja heilautus täältä Pohjanmeren reunalta!

Kirkwall on Orkney-saarten pääkaupunki, vilkas satamakaupunki. Pyhän Magnuksen katedraali on vaikuttava 1100-luvun rakennus ja sen torni näkyy kauas merelle.

Surprising Homeliness
Orkney's capital seems magnificent in pictures, with its grand old cathedral, but when I got there it felt cosy to a surprising degree. Lovely welcoming people, lovely shops that sell local yarn and goodies, a busy port – what more do you need?

Orkney-saaret ovat tunnettuja siitä, että niissä ei ole puita, mutta etenkin kaupungin suojissa niitä on hyvinkin ja ne jopa kasvavat kohtalaisen suoriksi.

Joissakin kaupoissa näkyy olevan yllättävää tavaraa myynnissä!

Satamassa on rivi komeita rakennuksia. Iltakävelyllä saa katsoa, kun kalastusaluksia tulee ja menee.

Yhteysalusten saapuminen satamaan on kiinnostavaa seurattavaa. Tässä on jotakin kovin tuttua ja silti erilaista – vuoroveden takia ajorampit ovat erilaiset kuin meillä. Mutta muuten laivoissa on jopa ihan tuttu väritys!

Lokit ovat valtavia. Tuulivoimaloita on kaikkialla, yksityistaloissakin – loistojuttu.

Kirkwallissa tapasin jo tämän kissan, mutta jatkossa seuraa lisää kissa-asiaa...

Näin kuvan Ring of Brodgar -kiviringistä Orkney-saarilla joskus 16-vuotiaana, eikä se ole jättänyt minua rauhaan. Viimein pääsin katsomaan kiviä omin silmin. Puolet valtavasta kivikehästä on parhaillaan suljettu kävijöiltä, sillä polkua restauroidaan – kymmenet tuhannet vuotuiset kävijät ovat tallanneet maan liiankin tiiviiksi, ja kehän nummimainen keskusta tulvii sateella aiheuttaen tuhoja kiviin.

Ring of Brodgar
How many decades did I really need to wait to get here? It was only a matter of booking some flights! I'm ever so pleased I finally made it. This has been a dream destination – to see these 5000 years old stones with my own eyes.

Se, mikä tekee tästä Stonehengeä vaikuttavamman omissa silmissäni, on ympäröivä maisema, koko tarunhohtoinen saariryhmä ja kiviympyrän sijainti merenlahdessa olevalla kapealla kannaksella. Samalta kannakselta löydetään jatkuvasti lisää aikakauden rakennusten jäänteitä. Saamme koko ajan lisää tietoa, kuinka myöhäiskivikautiset esi-isämme elivät.

Heillä oli taitoa ja tietoa, ja kyky lukea ympäristöä. Vasemmalla näkyy jälleen yksi mystinen seisova kivi. Oikealla on hautakumpu, Maeshowe. Muutamana päivänä vuodessa, talvipäivänseisauksen aikaan, pääsevät laskevan auringon säteet sisään oviaukosta, alas kaltevaa käytävää valaisemaan sisätilan takaseinän.
4000 vuotta kummun rakentamisen jälkeen tulivat viikingit ja piirsivät riimukirjoitusta sekä eläinten kuvia seinille. Maeshowe sisältää laajimman kokoelman riimukirjoituksia Skandinavian ulkopuolella. Hämmästyttävää kyllä, tai ehkä ei ollenkaan; kirjoitukset ovat kuin suoraan nykypäivän seinästä repäistyjä: "Ofram Sigurdinpoika raapusti nämä rivit", "Ingigerth on kaikkein kaunein" jne.
Orkney-saaret olivat osa Norjaa satojen vuosien ajan, luultavasti jopa pidempään kuin ovat olleet osa Iso-Britanniaa: paikallisten identiteetti on yhtä vahvasti skandinaavinen kuin brittiläinen.

Myöhäiskivikauden esi-isämme eivät ilmeisesti rakentaneet asumuksistaan yhtä kestäviä kuin näistä rakennuksista, joita käytettiin jonkinlaisiin seremonioihin. He olivat ehkäpä vielä vaeltajia ja siirtyivät kiinteään asumiseen vasta myöhemmin. Näissä rakennusten jäänteissä on havaittavissa esimerkiksi heti oviaukon sisäpuolella oleva nuotiopaikka, tulen yli on täytynyt kulkea päästäkseen sisään.

Lampaat laiduntavat kaikkialla, eipähän tarvitse kenenkään leikata ruohoa. Takana näkyvä kivi on salmen molemmin puolin olleen kiviportin toinen puolisko, toisesta on enää perusta jäljellä.

Näiden historiallisten paikkojen välillä on pieni kävelymatka kannasta myötäillen, matkan varrella saa ihailla mm. reheviä siroverenpisarapuskia. Tämä meillä talvenarka pensas on Golfvirran lämpimässä syleilyssä täysin kestävä ja jopa erinomainen tuulensuojakasvi, joka kestää viimat ja suolapärskeet.

Maisemissa ei ole valittamista.

Pääsaaren kumpujen takana kohoavat viereisen Hoy-saaren lähes puolen kilometrin korkuiset kukkulat.

Stennessin juhlakentän kivet on pystytetty noin vuonna 3100 EAA. Kivien korkeus tekee vaikutuksen, samoin sympaattiset pässipojat, jotka pitävät aluetta siistinä.

Seuraavalla kerralla taas lisää!

Siroverenpisara – Fuchsia magellanica

Seuraavaksi siirryn Orkneyn pääsaarelta ("Mainland" eli "manner") laivalla Stronsayn saarelle. Kirkwallin satamassa saa jatkuvasti seurata veneliikennettä.

From Kirkwall to Stronsay
A two-hour ferry ride in cold weather on the deck all way, but that's what you do when you're a tourist.

Tässä vähän makupaloja laivamatkan varrelta, netti ei toimi koko ajan enkä ehdi olemaan koneen ääressä muutenkaan, joten anteeksi lyhytsanaisuus.
Tässä pilvisen päivän kuvia, mutta sää vaihtelee täällä niin, että sade kestää harvoin kymmentä minuuttia pidempään ja sitten sää taas muuttuu.

Hei hei pääsaari! Tutustuin kuvan pastoriin laivamatkan aikana. Kotilaivassa en ikinä viettäisi aikaa kannella tällaisessa säässä, mutta kuten turistit kotilaivassanikin, vietin täällä koko kahden tunnin matkan kannella.

Laiva pysähtyi Edayn saarella matkan varrella. Hylkeen utelias pää nousi veden pinnalle juuri ennen satamaa.

Edayn yhteysaluslaituri.

Myrskylinnut ovat upeita liitäjiä, silti hellyyttävän lyhyitä ja pönäköitä.

Stronsay häämöttää! Merimerkit ovat hieman järeämmät kuin meillä.

Stronsayn satamakylä Whitehall on saaren pääkylä, "the village".

Kylässä on paljon kauniita ja komeita taloja sadan vuoden takaa, sillinpyynnin kultakaudella. Tämä yli yksi Euroopan suurimpia suolasillisatamia! Orkneyn satamista suojaisin.

Sitten saavuin tilapäiseen kotiini, jossa on näin upea näkymä makuuhuoneestani ja – kyllä, näet oikein – kissaseuraa!
Siitä lisää ehkä jo ensi kerralla.

Stronsayn saarella tutustun ensimmäiseksi saaren kaakkoiskulmaan, missä on kuuluisa luonnon kiviholvi. Matkalla rannalle törmään tuttuun tipuun: kivitasku! Nämä taitavat olla muuttomatkalla etelään, ehkä osa on tullut Suomesta.

Great Coastal Walk
The Vat of Kirbuster (or Kirbister as it is sometimes spelled) is a great natural stone arch but there is also lots of just wonderful coastal scenery to see on the way to Burgh Head.

Tämä ranta on todella hieno!

Vat of Kirbuster.

Kävelyn aikana on kiinnostavaa seurata kalastusaluksen liikkeitä.

Purtojuuri kukkii. Hitsi vie, kun oma siemenkylvökseni ei itänyt viime syksynä, eikä keväälläkään – täytyy kokeilla uudestaan.

Yritän bongailla lunneja, mutta ne ovat jo häipyneet ulapalle. Täytyy palata joskus keväällä tai kesällä niitä katsomaan. Kolossa kököttää pupunen päiväunilla.

Tänne on pakko palata joskus keväällä tai alkukesällä, kun laukkaneilikat kukkivat. Tämähän on kuin Babylonin riippuva puutarha!

Kävelyn lopuksi päädyn Burgh Headin niemelle. Koska polku koko ajan nousee, kulkija havaitsee saapuneensa niemen kärkeen vasta ihan viime tingassa, kun maa yhtäkkiä häviää ja alla näkyy vain merta. Tässä ollaan noin 30 metriä merenpinnan yläpuolella. Edessäpäin näkyy Auskerryn matala majakkasaari, kauempana Copinsayn majakka.

Seuraavaksi täytyy tehdä kävelylenkki seuraavalle Lamb Ness -niemelle, mutta ei tänään, sillä Yhdysvaltojen hurrikaanin häntäpää tuntuu täällä kovana luoteistuulena ja vaakatasoon piiskaavana sateena.
Niemet ovat täällä usein Nessejä, sillä moni sana tulee muinaisnorjasta, kuten nes = niemi.

Paluumatkalla näen isokihun, vaikuttavan kokoinen lintu.

Merimetsot ovat sentään ihan samanlaisia kuin meillä.

Ihanat myrskylinnut, tämä taitaa olla lempparini täällä. Upeita lentäjiä ja tarkkailevat kulkijaa söpösti tummilla kauniilla silmillään.

Rauhallisemmat maisemat kävelyn päätteeksi. Jatkuu ensi numerossa...

Laukkaneilikka – Armeria
Purtojuuri – Succisa pratensis

Kanoja on kaivattu, tässä niitä on! Talossa, jossa asun, on kanoja, ja vaikka en täällä varsinaisesti ole niitä hoitamassa, on tässä oiva tilaisuus opetella. Niinpä olen ollut mukana aamu-, iltapäivä- ja iltatoimissa sekä ollut ihan yksinäänkin vastuussa.

Home Away from Home
I am staying in the most lovely place on the isle of Stronsay taking care of hens and cats, among other things.

Kanoja on neljää rotua, toivottavasti tunnistan ja muistan ne nyt oikein... tässä pitäisi olla Rhode Island -rotua, jossa koiraat ovat valkoisia ja kanat punaisia.

Tämä taas on Polish-rotuinen rokkikukko, jonka olen nimennyt Mick Jaggeriksi. Eikö tuohon nyt ihan hyvin voi kuvitella käsivarret pitämään mikkiständiä?

Pienikokoinen ja kesy Polish-rotu taitaa olla lempparini. Tässä ruskea emo ja sen tipu.

Tässä eräänä päivänä kanaset saivat taas yhden mökin. Tässä Green-legged Partridge -rotuinen kukko suorittamassa katsastusta.

Toisten ihmisten kodista ei oikein voi tehdä dokumenttia, mutta maisemista voi. Tällaista maisemaa katson aamuin illoin ja valo on aina erilainen.

Aamu ikkunastani.

Työpäivän jälkeen.

Mutta sitten! Ei tämä tähän loppunut. Täällä on myös kissaseuraa!

Tässä on osittain norjalainen metsäkissa Tyr.

Tyrillä on veli, Loki. Nimet tulevat skandinaavisista jumalista ja nimestään huolimatta Tyr on tyttö. Viikonpäivä tiistai juontuu Tyr-jumalasta, joten vietämme juhlaa joka tiistai.

Loki on oikea komistus, pitkä ja atleettinen. Korkea ja pitkähäntäinen, ja niin pehmeäturkkinen! Väri on sininen.

Jos veli on komea, on Tyr mahdottoman söpö, pörheäturkkinen ja pyöreä. Häntä on todella paksu.

Tyr pitää silityksistä.

Jopa kodinhoitohuoneen ikkunasta on upea merinäkymä.

Sitten täällä on vielä Suni! Joka ei ole yhtään norjalainen, mutta muuten vain hieman äksy mummokissa.

Tällaista täällä. Lisää taas ensi kerralla!

On ehkä aika kertoa hieman lisää Orkney-saarista. Tämä noin 70 saaren ryhmä koostuu suuresta pääsaaresta ja 19 asutusta saaresta sekä niitä ympäröivistä pienemmistä luodoista. Koko saariryhmässä asuu reilut 20 000 asukasta. Maisemat ovat avaria, sillä puita ei juuri ole – ihmisasutuksen ja laidunnuksen takia lähes kaikki metsät ovat hävinneet. Hoy-saarella on jäljellä yksi kotoperäinen metsä, muilla saarilla on istutettuja metsiä yhä enenevässä määrin. Metsän istuttamiseen Orkneylle ja Shetlantiin myönnetään tukea.

Majapaikkani sijaitsee Stronsayn saarella, joka on tasainen ja viljava. Saaren nimi tulee muinaisnorjasta, kuten kaikkien muidenkin saarten nimi täällä, mutta alkuperä on hieman epäselvä. Nimi Strjónsey voi tulla tähden muodosta, hiekkarannoista tai hyvästä kalastuspaikasta, ilmeisesti. Joidenkin saarten kohdalla nimi on päivänselvä suomalaisellekin: Sanday = Sandö (Sandey), hiekkasaari.
Stronsay on todellakin hieman tähden muotoinen, monta niemeä kurottaa merelle. Yhdellä niemistä on saariyhteisön oma tuulivoimala, joka tuottaa sähköä sekä tuloja saarelle.

Saaren kaakkoiskulma on dramaattisin korkeine kallioineen ja Vat of Kirbuster -kiviholveineen, josta kirjoitin vähän aikaa sitten.

Alle 10 minuutin pyörämatkan päässä ollaan aivan trooppisen paratiisin maisemissa (noh, palmut puuttuvat). Valkoinen hiekkaranta ja turkoosi meri! Tämä on Mill Bay, myllylahti.

Punajalkaviklo biitsillä.

Tällä kohtaa saari on kapea, toisella puolella on St Catherine's Bay.

Kauempana näkyy korkeampia saaria. Orkneyn korkein saari on Hoy, jonka korkein kukkula on 479 m merenpinnasta. Stronsayn korkein kohta on vain 46 m merenpinnasta.

Muuttolintuja näkyy paljon näillä saarilla.

Kirkkaalla säällä voi nähdä Fair Isle -saarelle asti, välimatkaa on 70 km! Tämä näkyy ikkunastani yhteen suuntaan.

Hiukkasen alempana näkyy Stronsayn satamakylä Whitehall, sitä vastapäinen saari, jossa on luostari (valkoinen talorivi on munkkien kammioita) sekä lahdenpohjukka, jossa on hylkeitä (tummat pitkulaiset läntit matalassa vedessä etualalla).

Tuulen takia on puutarhan pitäminen haastavaa, vaikka ei mahdotonta. Kirkon viereen on rakennettu saarelaisten oma kasvihuone, jossa ihmisillä on omia palstoja. Tuulensuojassa kasvihuoneen takana kasvaa hedelmäpuita.
Muita palveluja ovat mm. kirjastoauto, pieni uimahalli koulun yhteydessä ja pari kauppaa, posti sekä pubi hotellin alakerrassa. Entisessä kalahallissa on hostelli ja kahvila. Aika hyvät palvelut noin 370 asukkaalle.

Toinen kahvila löytyy vanhasta kappelista, joka on muutettu käsityökeskukseksi.
Moni on varmaan ihmetellyt, mitä täällä teen. Olen vapaaehtoistyössä käsityökeskuksessa, välillä autan kahvilassa, välillä käsitöiden parissa. Aamuisin ja iltaisin autan isäntäväkeni kanojen hoidossa ja kaikenlaisissa kotiaskareissa. Työtä on noin 5 tuntia päivässä, viikossa on kaksi vapaapäivää. Korvaukseksi saan täyden ylläpidon ja todella mukavaa seuraa sekä pääsen tutustumaan moniin paikallisiin.

Viime viikonloppuna meillä oli viihdyttävä villi virkkaus & kaikki muut tekniikat mitä pystyt keksimään -kurssi. Pääsimme osallistumaan kurssille toisen vapaaehtoistyöntekijän kanssa.

Kappeli ulkoa.

Täältäkin on mahtava näkymä St Catherine's Bay -lahdelle.

Jos kiinnostuit, tässä muutama osoite.
Vapaaehtoistyöpaikkoja:
Workaway, kaikkea mahdollista (tätä kautta löysin tämän paikan)
WWOOF, työtä luomutiloilla

Visit Orkney

Eräänä aurinkoisena päivänä lähdin kävelylenkille pienen niemen ympäri, joka on aivan saaren satamakylä Whitehallin vieressä. Kuvassa näkyy Whitehallin idänpuolimmaisia rakennuksia, koko kylä levittäytyy ohuena nauhana satamalahden varrelle.

Walk around Whitehall
Stronsay is a great island for a walker. The walk around Grice Ness, starting from Ayre of Myers beach and ending at Whitehall is perfect for a lunch at the hotel pub or Fishmarket after the walk!

Kylän lähin hiekkaranta on Ayre of Myers. Vesi on houkuttavan kirkasta, mutta ei kovin lämmintä: hieman yli 13-asteista. Vuoden kylmin vesi on keskiarvojen mukaan maaliskuussa, noin 7 astetta. Melkoisen tasalämpöinen meri aiheuttaa tasalämpöisen vuoden: lauhan talven ja viileän kesän.

Kävely niemimaan ympäri alkaa. Niemellä on pieni kosteikko, taustalla näkyy meri.

Karikukkoja.

Petteri Kaniini.

Karikukko rannalla. Levissä on hienoja sävyjä.

Niemen päässä on kivikko, jota voisi katsella tuntikausia kauniina päivänä. Lintuja tulee ja menee, aallot loiskivat leppoisasti.

Kuovin lentoonlähtö.

Niemellä laiduntaa lauma uteliaita lehmiä. Keskellä olisi muinainen kiviröykkiö, mutta se oli niin isojen lehmien saartama, että en uskaltanut mennä tutkimaan. Vieraat lehmät voivat olla arvaamattomia, etenkin, kun niillä on vasikat mukana.
Olen tutkinut muutamaa kiviröykkiötä ja täytyy sanoa, etteivät ne näytä kovin järisyttäviltä maallikon silmille, kun ei tiedä, mitä pitäisi katsoa.

Mutta tämä on ilmiselvä: ohdake, Skotlannin symboli!

Vastapäätä on Norjan rannikko, reilun 400 kilometrin päässä.

Kun kiersin niemen pohjoispuolelle saapuakseni Whitehallin kylään, lipui satamasta ulos hieno raakapurjevene kuin tilauksesta. Sen omistaa noin 85-vuotias papparainen, joka edelleen käy purjehdusreissuilla yksin. Hänen venettään tosin seurasi pienempi kalastusvene selvästi pitäen pappaa silmällä.

Utelias hylje nosti päätään, nämä ovat oikeita satamavahteja!

Vastapäinen saari on luostarisaari Papa Stronsay.

Luostarin rakennukset näkyvät hyvin: karjasuoja, vanha maatilan päärakennus ja muut pienemmät rakennukset.

Munkkien kammiot. Taustalla näkyvä tuulivoimala on viereisellä Sandayn saarella noin seitsemän kilometrin päässä, vaikka se näyttää olevan lähempänä.

Kun käännyn katsomaan taakse, on papparaisen vene katoamassa horisonttiin.

Saavun Whitehallin kylän ensimmäisten talojen kohdalle. Nuori västäräkki liikkuu rantakivillä. Ties vaikka olisi tullut kotipuolesta.

Nämäkin ovat tuttuja: ihan tavallisia varpusia.

Whitehallin keskustaa yhteysaluslaiturilta käsin kuvattuna.

Tuuliviiri ei ilmeisesti kestänyt tuulta kovin hyvin.

Näinkin pienessä kylässä on pankkikonttori. Se on auki vain yhtenä päivänä viikossa, mutta silti.

Kotimatkalla näen vielä komean sonnin, joka käyttää tuulivoimalan mastoa päänrapsuttimena. Aika kätevä monitoimivehje. Taustalla näkyy komea talo Whitehall, jonka nykyinen omistaja osti rauniona ja kunnosti kolmen sukupolven kodiksi.

Haaveissani on päästä käymään kaikilla Orkneyn saarilla, sillä niissä on jokaisessa kiinnostavaa nähtävää. Yksi haave oli kuitenkin ylitse muiden (pääsaaren kivikehien lisäksi): North Ronaldsay ja sen levää syövät lampaat.
Matka alkaa Stronsayn lentokentältä pienkoneella. Hämmästyttävää kyllä, lähes joka saarella on oma lentokenttä ja meno-paluulippu pikku saarten välillä kustantaa ainoastaan £14,50 (noin 16,50 €).

Trip to North Ronaldsay
All Orkney islands have their magic but North Ronaldsay is a must to me: must see the seaweed-eating little sheep. The trip started with flights from Stronsay to Kirkwall and then Kirkwall to North Ron. What a fantastic way to travel, in an 8-seater with these views! And what a treat North Ronaldsay is for a sheep & sea-lover.

Stronsayn lentokenttä jää taakse, tai oikeastaan tässä lennetään sen yli, sillä kone poikkesi toisellakin saarella ja jatkoi sitten takaisin päin.

Saavutaan North Ronaldsaylle, joka on Orkneyn saarista pohjoisin. Sen eteläkärjessä on reilut 2000 vuotta vanha linnatornin jäänne, joka näkyy pyöreänä rakennelmana.
Saarta kiertää kivimuuri, jonka ulkopuolella laiduntavat lampaat lähinnä merilevää ja jonkin verran ruohoa. Ne otetaan saaren sisäosien vihreille laitumille karitsoinnin aikaan muutamaksi kuukaudeksi vuodessa. Tapa on vanha: lähes koko saaren lampaat kulkevat vapaasti rannoilla ja ne kerätään yhteen keritsemistä varten, joka hoidetaan yhteisesti sitä varten rakennetuissa aitauksissa. Vain parilla asukkaalla on lampaat erikseen omissa aitauksissaan.

North Ronaldsay on pieni saari, minkä vuoksi saaren sisäosa on tärkeää tuotantoaluetta viljelykasveille ja laiduntaville lehmille. Vuosisatojen saatossa on North Ronaldsayn lampaan vatsa sopeutunut leväravintoon niin täydellisesti, että lammas sairastuu, jos se joutuu syömään hyvin erityyppistä ravintoa.

Lammas on hieman suomenlammasta pienempi ja edustaa samaa lyhythäntäistä pohjoiseurooppalaista vanhaa lammastyyppiä. Näissä lampaissa on todella kauniita värejä! Oikealla näkyy punaruskea moorit-väri. Osalla on sarvet.

On arveltu, että koska nämä lampaat muistuttavat joitakin Norjan rannikon vanhoja rotuja, olisivat viikingit tuoneet nämä Orkneylle, mutta rautakautisista asuinpaikoista tehtyjen löytöjen mukaan näitä oli Orkneyllä jo 5000 vuotta sitten. Viime vuosina lampaista tehdyt DNA-tutkimukset, jotka edelleen jatkuvat, valottanevat asiaa lisää. Joka tapauksessa nämä ovat mitä todennäköisimmin samaa ikivanhaa lammaslinjaa kuin suomenlampaat.

Rantaa kierrellessä näkyy muutakin mukavaa, kuten haukotteleva hylje.

Varpusia kivimuurilla.

North Ronaldsayn lampaat ovat niin nättejä, että mieluusti ottaisin pari kotiin, jos vain voisin tarjota niille oikeanlaista ravintoa.

Pohjois-Atlantin levät saattavat olla aika erilaisia kuin Itämeren, vaikka täälläkin näkyy rakkolevää. Mutta sitten on tällaisia jättileviä, yli metrin pituisia vonkaleita.

North Ronaldsayn saarelle pääsee myös yhteysaluksella, mutta se kulkee vain kahtena päivänä viikossa, kun lentokone kulkee useita kertoja päivässä. Yhteysaluslaiturilla on lokkikokous.

Laiturin vieressä, satamalahden suojassa, on täydelliset hyljekalliot. Nämä taitavat kaikki olla kirjohylkeitä, hallit ovat isompia. Niiden poikimisaika alkaakin jo kuukauden kuluttua, jolloin Orkneyn rannat ovat valkoisenaan hallinpoikasia.

Kirjohylkeet ovat poikineet keskikesällä. Tämä pieni on takuulla tämän kesän kuutti.

Aidassa keikkuu hemppo.

Saavun hiekkarannalle, jossa kaksi nuorta hyljettä pelehtii kuin lapset. Näistä tulee oma kuvasarjansa myöhemmin, tästä tulee maratonpostaus ilmankin...

Yksi hylje alkaa tarkkailla minua ja seuraa pitkän matkaa kulkuani vedestä käsin, pysyen noin 20 metrin päässä. Aina, kun pysähdyn, pysähtyy hyljekin jääden kellumaan minua tutkaillen.

Point of Burrian -niemelle saavuttaessa alkavat taas kallioisemmat maisemat.

Hylkeet lakisääteisillä.

Tässä kohdassa on hyvä leväranta ja lampaat ovatkin siinä herkuttelemassa. Talvella rannoille huuhtoutuu paljon levää ja lampaat ovat pulleimmillaan talvisin.

Kolme kärpästä yhdellä otoksella: lammas, hylje ja merimetsot.

Saavun linnatornille. Valitettavasti kamerassa on väärä objektiivi sen kuvaamiseen, mutta onneksi näimme sen jo ilmasta käsin kokonaisuutena. Sieltä pyöreä muoto taisikin erottua parhaiten.

Seuraavalla rannalla lähtee taas yksi utelias hylje seuraamaan matkaani ihan lyhyen välimatkan päässä.

Kivillä on merimetsoja ja pari harmaahaikaraa.

Saavun lopulta kosteikolle, jonka viereistä kiviröykkiötä vahtii komea musta pässi.

Pajusirkku.

Seuraavana päivänä suuntaan majakalle, mutta siitä tulee oma juttunsa!

Jatkamme North Ronaldsayn saareen tutustumista. Saaren keskiosassa on asutusta ja lehmiä, jonkin verran lampaita sekä viljelyä tuulensuojaisissa paikoissa.

More North Ronaldsay
The middle, some of the west coast and the lighthouse & the old beacon.

Haluan käydä kurkkaamassa saaren länsirantaa, joka on luoteistuulella vähemmän suojainen puoli. Tällä pikku saarella ei tosin tuulensuojaista paikkaa tunnu olevan lainkaan, tuuli piiskaa koko Pohjois-Atlantin voimalla.

Majakka löytyy saaren koilliskärjestä. Tämä on Brittein saarten korkein maalle rakennettu majakka: 42 metriä.

Sen juurella ovat vanhat majakanvartijan asunnot ja muut tilat. Niissä on nykyään kaksi vuokramökkiä, kahvila (vain kesäisin) ja villakehräämö!

Jatkan kohti eteläisempää vanhaa majakkaa, jota parhaillaan restauroidaan. Se on vuodelta 1789. Valo korvattiin kivinupilla, kun uusi majakka rakennettiin ja otettiin käyttöön 1854. On oikeastaan aika käsittämätöntä, miten nämä pystyt rakennelmat ovat pysyneet pystyssä myrskyissä vuosisatoja. Aikamoisia insinööritaidonnäytteitä.
Etualalla näkyy levänpolttorakennelmia: pyöreitä kivimuureja, joiden sisällä levää poltettiin saippuaa ja lasinvalmistusta varten. Poltosta tuli saarten maanomistajien tärkeä tulonlähde 1700-luvun aikana, mutta polttoa hoitaneet torpparirassukat sairastuivat moniin vakaviin tauteihin, sillä savu oli myrkyllistä. Levän poltto kiellettiin seuraavalla vuosisadalla. Kivikehiä käytettiin sen jälkeen muun muassa taimien kasvattamiseen tuulensuojassa. Tarpeeksi vankistuttuaan esimerkiksi kaalit pystyttiin siirtämään muurin suojista pellolle.

Kiviseltä ja tuuliselta rannalta on yllättävää löytää vene! Se on melkoisen järeästi moneen suuntaan kiinnitetty ja vedetty useita metrejä merenpinnan yläpuolelle. Perämoottoreitakin on kaksi.

Old Beacon eli vanha loisto on kaunis rakennus, vaikka onkin rakennustelineiden peitossa. Tämä paikallinen kivi, joka luonnostaan lohkeaa litteiksi liuskeiksi, on ihanteellinen rakennusmateriaali ja näyttää lisäksi siltä, kuin rakennelmat olisivat maasta kasvaneet, niin täydellisesti ne istuvat maisemaan.

Tältäkin rannalta löytyy levää syöviä lampaita.

Teen hienon bongauksen, jota en tosin olisi tunnistanut ilman ystävän apua: pulmunen!

Sitten takaisin saaren sisäosiin ja mahdollista tuulensuojaa etsimään. Olisiko tässä hobittimajassa hyvä nukkua?

Kirkkaalla säällä näkyy Fair Isle -saari, välimatkaa lähes 50 kilometriä! On usein vaikea hahmottaa sitä, miten kauas täällä pystyy näkemään, kun saaret ovat korkeita eikä metsä peitä näkyvyyttä. Tässäkin on kuvanottopaikan ja vasemmalla näkyvän vanhan loiston välillä kolme kilometriä.

Illan viimeinen vuorokone käväisee varmaankin tuomassa koululaisen kotiin, ja jokusen työssä kävijän. Minä suuntaan lintuasemalle, sillä siellä on myös majoituspalvelu.

Matkan varrella näen North Ronaldsayn ainokaisen kivipaasin "Stan Stanen" (murrelyhennelmä sanoista standing stone). Sekin on vaikuttavan korkuinen, noin nelimetrinen.

Kotiinviemisiksi on villalankaa kahdelta naiselta, jotka kehräävät North Ronaldsayn lampaiden villaa. Toinen lanka on kehrätty koneella kehräämössä, toinen käsin. On kiinnostavaa vertailla niitä.

Toivottavasti saan aikaan neuleen, joka tuo mieleen nämä kauniit värit.

Olen palannut takaisin Stronsayn saarelle. Vaikka säätiedotus ei luvannut parasta säätä, päätin käväistä saaren etelärannikon niemellä, jossa on kivikautisia jäänteitä sekä oletettavasti upeat maisemat. Kävelyn aluksi käyn vilkaisemassa maatilaa, jonka ulkorakennuksen osana on vanha kappeli.

Lamb Head and Lamb Ness
One windy day I decided to head for the south end of Stronsay, reasoning that since the wind was blowing from the north I would be sheltered. Beep-beep-beep-wroooong!

Maatilan edessä avautuu kaunis lahti ja näkymä kohti Auskerryn majakkasaarta.

Lahden ranta on helppokulkuinen ja kohtuullisen suojainen, sillä navakka tuuli käy pohjoisesta. Edessä häämöttää Lamb Head -niemi.

Niemi on kuitenkin korkea, reilu 20 metriä merenpinnasta, joten tuuli yltyy sitä mukaa kuin kiipeää polkua.

Niemellä on rautakautisen puolustustornin jäänteet, jonka alla on maanalaisia huoneita. Vieressä on uudempaa kivimuuria, tosin näille röykkiöille on hyvin vaikeaa keksiä ikää.

Tornikumpu näkyy paremmin seuraavalta niemeltä, sieltä käsin paljastuu myös luola-aukko! Tämähän on kuin Blytonin Seikkailu-sarjasta, joita ahmin lapsena. Tai Viisikoista. Jyrkänteen reunalla hieman heikottaa, mutta onneksi tuuli painaa minua kohti maata, pois jyrkänteen reunalta.

Täältä avautuu hieno näkymä kohti Burgh Headia, niemeä, josta kirjoitin reilu viikko sitten (juttu täällä). Burgh Head on vielä korkeampi, 37 metriä suoraan merenpinnasta, ja jos olisin tiennyt siellä seisoessani, että sen jyrkänne kallistuu ulospäin, en takuulla olisi uskaltanut lähellekään reunaa.

Jatkan niemimaan eteläkärkeen.

Yritän etsiä tuulensuojaisen kivenkolon, johon voin istahtaa syömään eväs-suklaapatukan. Samalla voi ihailla luonnon sinnikkyyttä. Kunpa minäkin saisin laukkaneilikan viihtymään kivien välissä! Olen yrittänyt, mutta se kaipaa enemmän kosteutta kuin Suomen lounaissaariston kesä pystyy tarjoamaan, ja sitten tulee talvi ja pakkanen vie valmiiksi puolikuolleen kasvin.

Evässeuraa: luotokirvinen.

Maisema on hienoa, kuvasta on ehkä vaikea hahmottaa korkeuseroja ja mittakaavaa. Seison 20 metriä merenpinnasta, laaja meri levittäytyy kaukana alhaalla ja merilintujen liitelyä saa ihailla päältäpäin.

Hämmästyn, kun saavun rotkon partaalle. En ole viitsinyt kaivaa karttaa kovin usein esille tuulessa ja tihkusateessa. Kaukana alhaalla on vuonomainen lahti nimeltä Whale Geo, valasrotko – Orkneyllä ja Shetlannissa rotkot ovat geoja. Rotkon pohjukassa on luola, jonne lentää kalliokyyhkyjä sisään ja ulos; kuvassa voi ehkä erottaa yhden lentävän luolan yläosassa.
Yritän kurkottaa lähemmäs reunaa saadakseni enemmän luolaa kuvaan, mutta puuskainen tuuli painaa minua kohti rotkoa enkä kerta kaikkiaan uskalla.

Mukana on väärä linssi laajan kuvakulman saamiseen, joten tässä on yritys yleiskuvaksi rotkon pohjukasta, luolan yläpuolelta käsin – ilkeä tunne vatsanpohjassa, kun tietää, että jalkojen alla on tyhjää jossakin kohdassa. Mietin, montakohan viikkoa tai vuotta menisi, että joku löytäisi jäänteeni, jos putoaisin tuonne alas. Ehkäpä minäkin olen lukenut Ann Cleevesin dekkareita ja katsonut Shetlannin murhia liikaa.

Onneksi en putoa, ja niemikin kesyyntyy matalammaksi länsipuoleltaan, jolla on eri nimi, Lamb Ness (vaikkakin sekä ness että head tarkoittavat niemeä). Sieltä löytyy vielä muutama kivikautinen kivikumpu, jotka ovat vain matalia kumpareita. Ellei niitä olisi merkitty karttaan, niihin tuskin kiinnittäisi huomiota.
Kotimatkan varrella pääsen lehmänpelastushommiin: vasikka on eksynyt emostaan viereiselle laitumelle ja jolkottelee lopulta tiellä. Maanviljelijä sattuu tulemaan paikalle juuri, kun olen sopivalla kohdalla auttaakseni. Tokihan vasikka menee emonsa luokse heti kun pääsee, joten kovin paljoa en kykene auttamaan, kunhan vain seison keskellä tietä niin kauan, että iso sonni liikahtaa portin edestä ja varmistan, ettei vasikka saa päähänsä lähteä tietä pitkin kauemmas. Samalla voisin pysäyttää liikenteen, jos sellaista olisi, kunnes vasikka on turvassa aitauksessaan.
Viimeksi edellisenä päivänä osallistuin karanneen tiineen lehmän takaisin aitaukseen saamiseen North Ronaldsaylla. Se olikin arveluttavampaa, sillä valtavalla lehmällä oli myös kunnioitusta herättävät sarvet ja se tuli vastaan hyvin kapealla kärrypolulla. Voi olla, että alan olla tunnettu lehmäapuri näillä saarilla.

Tämäkin tarina loppui hyvin, tässä vielä iltakuva ikkunastani.
Hyvää yötä ja lisää taas ensi kerralla!

Laukkaneilikka – Armeria

Mammansa suostumuksella pääsi syyskuun kalenteripojaksi Loki, silkkiturkkinen sininen poika Orkney-saarilta.

And the Septebmer Calendar Boy is...
... with his Mum's approval: Loki, also known as The Gorgeous and many other names.

Loki on korkea ja komea, ja vaikka hän tässä kuvassa näyttääkin hieman kärttyisältä, on hän mitä lempeäluonteisin. Kärttyisyys johtunee kuvaussession vuoksi keskeytyneistä päiväunista.

Hännässä riittää pituutta ja sitä kannatellaan yleensä pystyssä norjalaiseen tapaan. Lokin suonissa virtaa norjalaisen metsäkissan verta.

Lokin lempipuuhia ovat tipujen stalkkaaminen ja kaninmetsästys. Hyvänä yönä niitä tuodaan keittiöön kolmekin kappaletta. Silti isäntäväki ei ole innoissaan, vaikka aamupala-asiat on mallikkaasti hoidettu.

Loki saa onneksi runsaasti ruokaa ja rapsutuksia, vaikka kanien suhteen menevätkin hieman sukset ristiin. Lempinukkumapaikka on mamman tyynyllä, joten mamma nukkuu kippurassa tyynyn alapuolella.

Ylvään profiilin suorassa nenässä näkyy norjalaisveri.

Taidan olla vastustamaton, vai mitä?

Tasapuolisuuden vuoksi esitellään myös Lokin sisko Tyr. Tyr rakastaa kanojen hoitamista ja hengailee yleensä kanatarhan lähettyvillä.

Kämppäkaveri ja vanhempi rouva Suni.

Tällä viikolla tapasin myös Lokin ja Tyrin äidin! Eikö olekin viehättävä karvapehvarouva.
Kuten huomaatte, täällä reissussa ei ole laadukkaasta seurasta puutetta.

Stronsayn saarella lempparirantani taitaa olla Mill Bay. Kävin siellä vielä kerran...

The Favourite Beach
Mill Bay, my favourite on Stronsay (I think, altough it is hard to choose!).

Myllypuro laskee lahteen.

Hieman hiekkataidetta.

Luonnon omatekemä taide, upeaa!

Rannalle huuhtoutunut valurautainen laivan osa, jota ensin oletin aarrearkuksi, luonnollisesti.

Pari pulmusirriä juo lätäköstä. Tai syö jotakin hiekasta, mene ja tiedä...

Ravun palasia löytyy rannalta runsaasti.

Lahden pohjoispäästä löytyy kivikko, jonka hylkeitä olen kiikaroinut ikkunastani.

Kova tuuli on muovannut hiekasta ja kivistä modernia arkkitehtuuria.

Lahden rannalla olevat talot. Aika ihanat näkymät...
Seuraavaksi taas lisää, heippa!

En vieläkään lopeta Stronsaysta kirjoittamista! Vielä muutamia kuvia tältä kauniilta saarelta. Saaren lukuisat pitkät niemet ovat muodostaneet useita ihania hiekkarantoja. Tässä Mill Bay saaren päätieltä käsin, tästä lahdesta kirjoitin edellisen jutun.

Still Stronsay
This lovely island is the subject of a couple of thousand photograhps on my camera... here are just some from the last few days.

Kun jatketaan päätietä eteenpäin, tullaan saaren toiselle kaupalle. Ensimmäinen on satamakylässä.

Sitten voidaan lähteä saaren länsiosaan, jossa yhden lahden rannan tuntumassa on kaunis hautausmaa.

Tullaan läntiselle lahdelle sopivasti auringonlaskun aikaan.

Jossakin tuolla pullahti hylkeen pää pinnalle vähän väliä, nyt en sitä tästä kuvasta löydä... ehkä se oli juuri sukelluksissa.

Iltanäkymä ikkunastani, taas kerran. Joka ilta eri valo.

Aamunäkymä, hieman eri suuntaan, mutta samasta paikasta otettu.

Yhtenä päivänä pääsin veneenpesuhommiin Stronsayn satamakylään. Tätä hienoa venettä en tosin päässyt putsaamaan.

Kuvan valkoinen vene puhdistettiin ja huollettiin, samalla vaihdettiin trailerin puhkiruostuneet renkaat uusiin. Oikealla näkyy hummeripyydyksiä.

Sumpuissa on kalastusalusten nimet. Hopeful, toiveikas, on kaunis.

Yksi Stronsayn upeista rantanäkymistä. Kaukana vastapäätä näkyy Rousayn korkea saari, kirjoitan siitä seuraavaksi...

Sama näkymä illalla. Hyvää yötä!

Kun olin kiikaroinut Rousayn saarta ikkunastani useita viikkoja, heräsi kiinnostus käväistä saarella. Orkneyn pääkaupungista Kirkwallista kulkee koordinoitu bussiyhteys Tingwallin yhteysaluslaiturille, josta pikku laiva Rousaylle lähtee. Tämä laiva on samaa kokoa kuin oman kotisaareni laiva.

Rousay, a lovely surprise
I think I accidentally found my favourite of Orkney islands. All I knew was that Rousay is high, with lots of high moorland and very interesting prehistoric sites, among other interesting things. What I did not know is how pretty it is! Very well kept gardens, trees and shrubs. And lovely views that are, I'm sure, a zillion times lovelier on a clear day.

Tiesin, että Rousay on korkea, mutta jo yhteysaluslaiturista tarvittaisiin hiihtohissi. Kun ähellän mäkeä ylös rinkkani kanssa, pysähtyy ensimmäinen ystävällinen saarelainen minua auttamaan ja tarjoaa kyydin hostellille.

Sataman lippu. Orkneyn lippu on kuin Ahvenanmaan, mutta värit eri päin.

Merimetso vahtii Rousayn satama-allasta.

Hostellista löytyy kissa, jonka luota on hieman vaikea päästä eteenpäin. Pikku kisu osaa "kaadu jalan päälle" -tekniikan täydellisesti.

Seuraavaksi yllätyn puutarhoista. Orkneyllä on tuulen takia yleensä vähän puutarhoja, mutta Rousaylla on pieniä metsäplänttejä, leikattuja pensasaitoja ja perennapenkkejä. Kurjenpolvet ovat suosittuja, niitähän jalostaa paikallinen Alan Bremner, jonka 'Orkney Cherry'- ja 'St Ola' -lajikkeita saa Suomestakin.

Lähden nuuskimaan yhtä kirkonrauniota ja sen vieressä olevaa vanhaa pappilaa. Pappilan puutarhan ympärillä on hieno kivimuuri. Ruostekukat viihtyvät lauhassa ilmastossa.

Rousayn vieressä on Egilsay, jossa on vaikuttava kirkonraunio 1100-luvulta, Pyhän Magnuksen (tai Maunun) kirkko. Sen tornikin on yhä pystyssä ja näkyy saaren vasemmanpuoleisessa osassa.

Rousayn rinteissä on nähtävissä jääkauden muovaamia porrastuksia.

Näköalapaikalta olisi upea maisema viereiselle Westrayn saarelle, jos näkyvyys olisi parempi. Pidän silti eväspaussin tuulessa ja tihkusateessa. Onneksi eväissä ei ole vikaa: viskitoffeeta, Orkneyn omalla viskillä maustettuna.

Rousayn korkein kohta on noin 250 metriä merenpinnan yläpuolella. Ylimpänä on nummea, lampaat laiduntavat sekä alarinteillä että ylhäällä nummella.

Syyspäiväntasauksen kunniaksi pyöräilen kohti saaren länsiosaa.

Midhowe on tärkeä arkeologisten löytöjen paikka. Pyöreä tornimainen rakennus on ilmeisesti ollut asumus eikä pelkkä puolustustorni.

Sijainti pienellä niemellä, veden ympäröimänä, on ollut helppo puolustaa.

En osannut odottaa näin täydellistä taloa, tämä on kumminkin 2000 vuotta vanha asunto! Tulisija on tallella, ja osa huonejaottelusta. Tässä on ollut pari kerrostakin.

Jo muinaisaikojen ihmisillä oli silmää kauniille näkymille heti kotiovelta. Kyllä minäkin ihan mielellään istahtaisin tämän oven pieleen katsomaan auringonlaskua ja juomaan ilta-gintonicit.

Vieressä on kookas hautakumpu Midhowe cairn, joka on parhaillaan remontissa, sekä monien eri aikojen asumusten ja kirkkojen jäänteitä.

Lähtiessäni yritän ottaa kuvaa laivan matkustamosta. Paikallinen juhlija (kippari jää tämän vuoron jälkeen eläkkeelle) asettuu esittelemään.
Laivan kansipoika tulee tuomaan paluulippuni, jonka olen kuulemma pudottanut edellisiltana pubiin. Niin saattaa käydä, mutta Rousaylla sekään ei ole ongelma. Joku ystävällinen sielu oli kiikuttanut lippuni laivaan valmiiksi.

Kurjenpolvi – Geranium
Ruostekukka – Crocosmia

Koska Orkneyltä on Shetlantiin periaatteessa vain kivenheitto, käytännössä Turku-Tukholma-risteily, ja Shetlannissa on meneillään villaviikko, lähdin Shetlantiin!

Shetland Wool Week
Wuuhuuuu! Need I say more? Wool, wool, knitters and wool! And a few sheepsies and ponies.

Shetlannin villaperinne on vahva ja katkeamaton: shetlanninlampaasta tweedkankaaksi, villapaidoiksi ja ohuen ohuiksi shetlanninpitsihuiveiksi asti.

Kirjavat Fair Isle -neuleet ovat erittäin suosittuja ja näitä näkee paikallisten päällä villapaitoina, hattuina ja huiveina.

Unstin saaren kotiseutumuseon käsityöläisiä, paikallisia ja hulluja villaturisteja rinta rinnan.

Lerwick, Shetlannin pääkaupunki.

Tuolla se laiva näkyykin, jolla tulin. Viikingit ovat kovaa huutoa näillä saarilla ja laivankin symboli on viikinkikuningas Magnus, joka osoittaa kohti kaukaisia maita.

Tähän mennessä olen osallistunut lempparineulesuunnittelijani Marie Wallinin uuden Shetland -neulemallikirjan julkkareihin,

vauhdikkaan Nancy Marchantin brioche-neulekurssille,

sekä virkkauskurssille, jossa tehtiin taitojen mukaan isoäidinneliöitä joko tavallisesta vain hieman poikkeavalla tavalla tai jännästi kaksinkerroin virkaten, jolla syntyy lähes punottu pinta. Tässä kuvassa näkyy ihanaa Jamieson's -kehräämön lankaa, joka on alusta loppuun asti Shetlannin tuote. Neuleperinne on hyvin värikästä, etenkin Fair Isle -neuleet ovat tunnettuja värikylläisyydestään.

Virkkauskurssi pidettiin Bressayn majakassa. Tällaisesta kurssipaikasta tulee kurssiin ihan erityinen tunnelma, mutta villaviikossa on oma erityinen tunnelmansa muutenkin. Shetlanti tuntuu olevan täynnä villahulluja! Olen siis oikeassa paikassa.

Sää vaihtuu noin kaksikymmentä kertaa päivässä, äkkiä paistaa aurinko.

Suolapärskeiset terveiset, lisää taas ensi kerralla, hyvää yötä!

Lähdin uteliaisuudesta pienelle retkelle Unstiin, Shetlannin pohjoisimmalle saarelle. Shetlannin saaret ovat suuria, bussimatka ensimmäiselle lautalle kestää yli tunnin. Tällä lautalla päästään Yellin saarelle.

Through Yell to Unst
Boy, was I glad to discover there is also a morning bus service from Lerwick to Unst. This meant I could spend a whole afternoon there, in stead of just one evening and then dashing back the following morning, since I only had less than two days for this expedition.

Pienempi bussi vie Yellin poikki Gutcherin lossirantaan. Tulin siihen tulokseen, että Yellin saareen täytyy käydä seuraavalla kerralla erikseen tutustumassa: se on suuri ja kiinnostava saari. Olin lukenut, että se olisi yksi tasaisen tylsä nummipläntti koko saari, mutta näkihän sen jo bussin ikkunasta, ettei näin ole.

Unstin lautta on pienempi. Nämä lautat kulkevat lähes koko ajan, vähän kuin meidän lossit.

Toinen pikkubussi vie läpi Unstin. Julkinen liikenne toimii loistavasti. Bussikuskit saattavat olla puheliaita tai sitten ei. Osa shetlantilaisista tuntuu olevan hölöttäjiä, osa tuppisuita, jotka eivät edes tervehdi, murahtelevat vain. Suomalaiselle se on ihan normaalia, onneksi.
Maisema on karua: nummea, kukkuloita, nummea ja kukkuloita. Autioituneita taloja.

Jään pois Haroldswickissä, joka on suunnilleen samoilla leveyspiireillä kuin Uusikaupunki. Se taitaa olla Brittein saarten pohjoisin kyläntapainen. Matka tänne Lerwickistä kestää 2,5–3 tuntia, riippuen bussien ja lauttojen aikatauluista.

Majapaikkani on entinen ilmavoimien tukikohta Saxa Vord, joka ei kauneudella päätä huimaa, mutta rakennukset on ainakin tuuliolosuhteet huomioon ottaen järkevästi suunniteltu.
Tutka- ja sääasemalla, läheisen kukkulan päällä, on mitattu Britannian epävirallinen tuuliennätys: viimeinen lukema oli 88 metriä sekunnissa, jonka jälkeen mittari lensi taivaan tuuliin.

Näille päiville on annettu myrskyvaroitus: puuskissa 20 m/s ja kaakkoistuuli. Se tuntuu saaren itärannalla. Pärskeet lentävät kymmenien metrien päähän rannasta.

Onneksi pienet shetlanninlampaat ovat kestävää ja tanakkaa tekoa.

Samoin kuin shetlanninponit! Unstin saarella niitä laiduntaa vapaasti yhteislaidunalueilla, kuten lampaitakin.

Pienet ja sisukkaat löytävät suojaa kivimuurien vierestä, mutta kevyt 20 m/s puuska ei niitä vielä suojaan aja.

Lähden pienelle kävelylle, sillä karttani kertoo satamalahden reunalla olevan kirkonraunion. Sen iästä ei löydy tietoa.

Hylkeet vilkuttavat.

Näen elämäni ensimmäiset suulat Shetlannissa, vaikka niitä on Orkneylläkin. En vain tainnut käydä sopivilla suulamestoilla. Näiden lintujen taitolento on häkellyttävää. Ne kaartelevat meren yllä, välillä pysyvät lähes paikallaan, ja sitten...

... humps!

Hop!

Pluf!
Syöksysukellukset ovat niin nopeita, ettei niistä tahdo saada kuvaa. Miten suurikokoinen lintu saa itsensä aerodynaamisen suppuun niin nopeasti, en ymmärrä. Ja miten ne eivät törmäile toisiinsa? Nuo kaikki molskahdukset kuvassa ovat sukeltavia suulia.

Meren valtavaa pauhua on vaikea sanoin kuvailla, eikä se kuvissakaan oikein näy.

Lähden vielä tutkimaan toista merenlahtea. Tässä on jalkapallokenttä Unstin tapaan.

Kottaraisia on satoja.

Norwick on seuraava lahti pohjoiseen, täällä ovat Iso-Britannian lähes pohjoisimmat talot, pohjoisin postikonttori, pohjoisin kirkko, pohjoisin hautuumaa... mitäs vielä. Nämä eivät ole pohjoisimpia lampaita, tosin, niitä riittää vielä seuraavallakin niemellä!

Postikissa. Paitsi että lähempi tutkimus osoitti, että tämä ei olekaan postikonttori, vaikka sen edessä olikin postin auto parkissa. Taitaa olla postiljoonin koti. Mutta postiljoonin kissalla on joka tapauksessa hienot kotimaisemat.