Menipä kuusi kuukautta äkkiä! En ehtinyt leikata puksipuuaitaa kertaakaan kasvukaudella. Onneksi se kasvaa hitaasti.
Voisin vielä trimmata päältä muutaman sentin pois, sillä pimeys tuli taas kesken ennen kuin olin ehtinyt saada hommaa loppuun.
Tähän aikaan vuodesta päivän lyhyyteen menee hermo. Ei ehdi kun aloittaa, pitää saman tien lopettaa. Viimeksi saunaan puita lisätessäni totesin, ettei sielläkään näe mitään: käsikopelolla piti etsiä polttopuuta ja lopulta, kun menin pesemään itseäni ja pyykkiä, en voinut nähdä, valuuko pesuainetta vatiin vai ei. Voi ärrinmurrin. Tulisipa kevät hyvin äkkiä!
Seuraava, joka lässyttää, miten ihanaa on käpertyä saunannurkkaan ja polttaa kynttilöitä ja hyssytellä, saa minulta nyrkistä nenään. Ei siinä prkl soikoon ole mitään ihanaa, että ei näe mitään. Luonnotonta tämmöinen.
Yksi muotopuutarhan homma on kestänyt monta viikkoa sen hankaluuden vuosi. Se oli ulkoreunuksen uusiminen vanhojen lahojen lautojen tilalle. Lautareunus ei tietenkään ollut yhtenäinen koko matkalta, joten juolavehnä pyrki lautojen saumoista, vaikka ne ei olisivatkaan olleet lahoamassa.
Nyt kuitenkin hankin rullan ihan oikeaa reunanauhaa. Sen kaivaminen maahan verkko- ja puksipuuaidan väliseen muutaman sentin rakoon oli tuskallisen hankalaa, mutta tulipahan tehtyä. Pahoin pelkään, että en onnistunut saamaan sitä riittävän syvälle, mutta toivon, että onnistuin.
Muutaman pienen puksinpistokkaan siirsin turvallisempaan paikkaan kaivuun tieltä ja laitoin tilalle uusia pistokkaita leikkuujätteestä. Puksipuuhan juurtuu tavattoman helposti, mutta kasvaa äärimmäisen hitaasti.
Ilokseni pistokkaita maahan pistäessäni huomasin, että niitä on nyt koko muotopuutarhan kaikkien reunojen pituudelta, kunhan vain kaikki uudetkin juurtuisivat. Niiden yleisin kuolinsyy taitaa kuitenkin olla kuivuminen, kun en muista kastella. Sen puolesta tämä märkä aika aitojen leikkuuseen ja pistokkaiden maahan pistämiseen onkin parhaita.
Reunanauhan nyherryksen jälkeen palkitsin itseni ja ryhdyin oikein mieleiseen puuhaan. Keksin tässä aiemmin syksyllä, että naputtelen pikkukiviä uuden timjamipolun pintaan, jotta se on vähän tukevampi jalan alla.
Tässä näkyy paria eri timjamia, joista tuon kellanvihreänkin toivon olevan matalakasvuista. Timjamien lisäksi siirsin polkuun jalosauramoa, jolla voidaan saada aikaan mattomaista maata peittävää pintaa, jos se vain talvehtii. Ajatukseni tehdä siitä matto parsapenkin katteeksi ei ikinä onnistunut, sillä siellä tuulisessa paikassa jalosauramo (tunnetaan myös nimellä roomankamomilla) hädin tuskin talvehti ja joka kevät löysin vain yhden siementaimen elossa. Tässä kohdassa se näkyy jo hieman lähteneen leviämään eikä paikka ole niin tuulinen, joten odotukset ovat korkealla.
Onneksi onkin tällaisia kasveja kuin tuoksukurjenpolvi! Kylläpä tämä näky piristää aivan huipusti.
On toki tiedossa, että vaaleajouluruusu alkaa kukkia loppusyksyllä, mutta silti nuo nuput tulevat yllätyksenä. Ja niitä on vuosi vuodelta enemmän! Näiden päälle meni suojakartiot ja toivon, että se riittää.
Jalosauramo – Chamaemelum nobile
Kaukasiankirahvinkukka – Cephalaria gigantea
Maariankello – Campanula medium
Metsätyräkki – Euphorbia dulcis
Muratti – Hedera helix
Peruukkipensas – Cotinus coggygria
Puksipuu – Buxus
Puksipuu – Buxus
Timjami – Thymus
Tuoksukurjenpolvi – Geranium macrorrhizum
Vaaleajouluruusu – Helleborus niger