Pakkasia on luvassa, niinpä viimeisetkin vesiastiat piti tyhjentää ja keramiikat kerätä. Keramiikka on kiva harrastus ja sopii puutarhaihmiselle.
Tänään, kun söin aamupalaksi jogurttia naapurin tekemän pihlajanmarjahyytelön kanssa, tulin miettineeksi, kuinka paljon meillä onkaan ympärillä jonkun käsin tekemiä asioita. Entisaikaan oli kaikki, nykyäänkin paljon, toivottavasti kullakin mahdollisimman paljon.
Tukikeppien päät on kiva askarteluaihe ja niitä voi tehdä monesta muustakin materiaalista kuin keramiikasta. Kirjoitin mm. niistä kohta ilmestyvään Oma PIHA -lehden
Pihakalenteriin.
Olen aiemminkin kertonut pienestä Ozzyn ja Lemmyn kalmistosta (vaikka Ozzy ei olekaan vielä(kään) kuollut).
Kasveille on tietysti todella mukavaa tehdä itse ruukkuja. Periaatteessa näin saisi kerrankin tehtyä samaa paria olevat ruukut ja aluslautaset, mutta en oikein ole niin järjestelmällinen... joka tapauksessa on mukavaa, että koristeellisia ja lasitettuja ruukkuja saa tehtyä itse niin, että niihin tulee pohjareiät!
Pienetkin ja kaiken väriset ruukut pohjareiällä, se on ylellisyyttä.
Kaupunkiasunnon parvekkeella meinasivat mehikasvitkin kuolla kesällä, ja kärsimyspassio sinnitteli juuri ja juuri lehdessä, kun olin poissa pitkiä jaksoja kerrallaan. Kohta täytyy ottaa niitä sisälle, jos uhkaa tulla koviakin pakkasia.
Olen erityisen ihastunut nyt kaivertamaan kuvioita ja laittamaan niihin alilasitteita. Dreijaukset ovat edelleen useimmiten vinoja.
Kaupunkikeittiön remppakin on omaa kädenjälkeä. Se on kivaa, että on itse tehtyä ja mieleiset kuosit.
Kummassakin keittiössä minua ilahduttaa
Susannan työhuoneen käsinpainettu tiskirätti.
Pehmeitäkin käsitöitä teen vuoden ympäri, mutta kesäisin tulee pihalla puuhattua niin pitkään, että kutomiselle jää vain vähän aikaa. Nämä kämmekkäät ovat kirjasta Kauneimmat palmikkoneuleet, lanka on ohutta Marks & Kattens Fame trendiä. Jos tekisin nämä yhtä paksusta langasta kuin kirjan ohjeessa, olisi näistä tullut säärystimet.
Malli on melkoista nyherrystä, joten seuraavaksi teen jotakin yksinkertaista – niin täytyykin, sillä nyt on vuorossa megaloppurutistus hansikkaita joulumarkkinoille, menen taas perinteisesti Hvitträskin markkinoille Kirkkonummelle marras–joulukuun taitteessa.
Ransu teetti pienen ompelutyön, sillä se oli onnistunut saamaan kissanminttubanaaniinsa reiän, josta mintut valuivat ulos. Täytin banaanin puutarhan kissamintulla, joka on Onnin lähettämä puska, ja ompelin sen taas kokoon minkä kykenin. Kärjessäkin oli reikä, joten kovin pitkää ikää ei tälle banaanille voi enää ennustaa.
Mamman täytyy yrittää kaikkensa, sillä banaani on Ransulle kovin rakas. Sitä paitsi käsin tekeminen on mukavaa. Sitä ei voi ottaa työnä, vaikka markkinoille urakointi hieman työltä tuntuukin. Tänä vuonna yritän asennoitua niin, että teen vain sen, minkä pystyn, en ota stressiä (jokavuotinen hyvä päätös, joka jotenkin aina lipsuu).
Iloinen yllätys, joka löytyi puuliiterin kattoparrujen päältä. En ollut sitä siellä hämärässä aiemmin huomannut. Kaunis vanha puinen harava, jonka varsi on aivan ehjä ja todella pitkä. Toinenkin samanlainen harava on löytynyt jo aiemmin, mutta sen varsi on poikki.
On ilo tarkastella näitä vanhanajan tarvekaluja, joihin on veistetty kauneutta, vaikka se ei ollut lainkaan tarpeen ja kädet olivat varmasti muutenkin täynnä hommia. Varren alapäässä on kauniit kaaret ja lavan päätyihin on veistetty koristeviiltoja.
Iloista viikonloppua, täällä se menee keramiikkakurssin parissa!
