Herkkua on siinä monenlaista

Keväällä maasta punnertavat versot ovat usein yhtä kauniita kuin kukat. Tämä on punakoristeraparperi.

Shooting Stars
The incredible colour of the new shoots is as good as flowers!

Erikoinen kasvikin on herkku: kolmilehdet ovat herkkukasveja. Viime vuodesta viisastuneena laitoin punakolmilehden ympärille risujen armeijan pitämään poissa sen syöjiä, sillä viime vuonna koko kasvi syötiin juuri, kun se olisi ollut tulossa kukkaan. Äsken pihan kulmalla lönkötti peura; tuli mieleen, voisiko jotakin vielä järeämpää suojaa löytyä...


Sitten syötävää herkkuosastoa. Onneksi muistin, että olin vienyt pari mintturuukkua kellariin. Toisessa ei näy vielä mitään eloa, mutta tämä oli tehnyt kellarin pimeydessä kalvakoita versoja. Mikähän tämä oli... onneksi tänne blogiin tulee kirjattua kaikenlaista! Tämä on vihermintun risteymä, jota kutsutaan mm. Ruotsissa marokonmintuksi: Mentha✕villosa'Moroccan'.


Helmikuussa mainitsemistani soihtuliljoista, joissa oli molemmissa silloin vihreää, sinnittelee elossa enää toinen. Tuntuu olevan usein niin, että kasvit jaksavat juuri helmikuulle, mutta sitten ne kuupahtavat, kun talvi vain jatkuu niiden sietokyvyn yli (ymmärrän kasveja niin täysin – parin viikon pakkasjakson kestää, sitä pidempään ei!). Näille en laittanut mitään pakkassuojaa.


Joidenkin kasvien kohdalla oli kevät puolestaan hankala. Otin tältä vuorikärhöltä pois talvisuojauksen, kun tuli lämmin. Sitten tulikin taas kylmä. Nämä lupaavasti punertavat silmut (kuva otettu kuukausi sitten) ovat sittemmin paleltuneet ruskeiksi rusinoiksi jäätävässä viimassa, harmi vain – olisi pitänyt jättää talvisuoja vielä paikoilleen. Tämäkin köynnös sietää kyllä pakkasta, kunhan sitä ei ole paljon eikä pitkään...

Kylmät yöt luovat toisaalta taidetta. Nurmikolla kasvava ohdake on aika komea kuuraisena aamuna.

Sitten vielä ilo-osastoa. Viime vuonna Uudenkaupungin kukkamessuilta hankittu luultavasti keijunpikkusydän on elossa! Tämä on niin sopiva talooni, jossa on asunut useita sukupolvia merimiehiä, sillä ruotsiksi tämän nimi on sjömanshjärta, merimiehensydän.
Nämä kesällä lehtensä lakastavat taimet ovat ongelmallisia silloin, kun ne on vasta tullut hankittua: ei voi olla varma, kuoliko kasvi vai kuuluiko lakastuminen sen luontaiseen vuosirytmiin. Täytyy vain yrittää kastella tyhjää kohtaa kesän kuivuusviikkoina ja toivoa, että siellä maan uumenissa on joku elävä juuristo...
Toinen ilo on japaninjättililja, joka teki saman kuihtumistempun viime kesänä, mutta puskee nyt maasta iloisenpunaisin versoin!


Loppuun vielä Musti-herkku, jonka nenäkin on kuin lakupala.
Herkullisia versolöytöjä kaikille!

Japaninjättililja – Cardiocrinum cordatum
Keijunpikkusydän – Dicentra cucullaria
Punakolmilehti – Trillium erectum
Punakoristeraarperi – Rheum palmatum var. tanguticum
Soihtulilja – Kniphofia
Vuorikärhö – Clematis montana
TallennaTallenna