Eli uutisia Rivendellistä.
Kaikki tässä paikassa ovat tarhajouluruusuja. Niiden hyvä puoli on korkeus: vaikka ympärillä kasvillisuus kohoaa, ne näkyvät edelleen.
Ylärinteeseen on avautunut 'Loth Lorien' -narsisseja, ne ovat myöhäisempiä kuin 'Genève', josta tuli jo raportoitua.
Kuva ylärinteestä käsin: kauempana (alempana) näkyy myös 'Genève'. Oikeassa reunassa on ihanan tummakukkainen jouluruusun siementaimi, se on varmasti saanut geenejä tummimmasta löytämästäni taimesta, joka ei tässä kuvassa näy. Vasemmassa reunassa on nimittäin toinen alun perin ostamani ja sen kukat ovat selvästi valeammat.
Hiidenkiven puutarhan Minnalle tiedoksi: kiitos lähettämistäsi siemenistä, mutta niistä ei ole vielä itänyt mitään. Ei purkkiin ainakaan, osan viskoin maahan toiseen penkkiin, viime vuonna siis, enkä ole sieltäkään vielä taimia löytänyt.
Olen kyllä surkea siemenkasvattaja, ja lisäksi täällä eivät lemmikit tunnu viihtyvän. Mutta tämä pieni tupas sinnittelee vuodesta toiseen! Ehkä siksi, että sen on kylvänyt topakka pieni tassuhäärijä, en minä. Ja ihanasti tuossa on kahta väriä.
Edellisessä kuvassa näkyi joku, joka viihtyy: kevätesikko. Nimesin tämän esikkopelloksi ensimmäisenä keväänäni, kun huomasin esikoita siellä täällä.
Niin ja vetänyt riista-aidan, jotta tätä kauneutta ei syödä!
Hapankirsikka Prunus cerasus
Kevätesikko Primula veris
Lemmikki Myosotis
Saarni Fraxinus excelsior
Tarhajouluruusu Helleborus Orientalis-Ryhmä
Varjolilja Lilium martagon